voisi sen perjantain pahemminkin viettää. istuttiin Liperin metsässä kaveritten luona ja ihmeteltiin. tai oikeestaan, kateltiin ko paloauto toi vettä, kun kaivo kuivu. iltaan mennessä se oli kuivunu uudestaan. vettä oli siis aika rajallisesti käytössä... eilen illalla katottiin ko kaks ratkoria kävi ilta myöhään pimeellä hakemassa heinäpaalit pois pellolta. ihan ko pellolla ois riehunu kaks tripodia. en saanu kunnon kuvaa, ko ei ollu kunnon kameraa eikä tarpeeks valoa. oli ihan loistava olla, hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa. oltiin kaikki ilosia ja likasia.

koko ajan on olo että pitäs tehdä jotain. pitäs osata tehdä jotain. jotain oikein. viime aikoina olen tuntenut itseni lähinnä yksinäiseksi ja hylätyksi. tarpeettomaksi. tuntuu että kaikki vilisee silmieni edessä, minä vain olen paikallani enkä uskallaudu virtaan.
myös se että seurustelen tuntuu jättäneen minut yksin. onhan minulla mies, ainahan minulla seuraa on, hänestä. tuntuu että minut on suljettu pois. mutta minä tahdon olla ihmisten kanssa. tahdon olla myös yksin. mutta olan viime aikoina ollut niin paljon yksin, että haluaisin unohtaa sen. mutta kai minä sitten vai tyydyn tähän.
*valivali*

nyt minua sitten itkettää koko asia. tunne siitä että olen aina vain tyytynyt osaani, kaikkeen, mihinkään ei tarvitse tyytyä, ei ikinä.